tuuliviiri

hello helsinki (taas kerran)

tosiaan, asioita tapahtunu, ja niiden johdosta en ookkaan sitte enää työssäoppimassa vaan Helsingissä nyt noin kuukauden ajan, Seinäjoki kutsuu taas maaliskuun alussa. Sielläkään tuskin viihdyn hirveen pitkään, koska jos asiat menee sillä tavalla, kuin ne mun päässä kuvittelen ja suunnittelen, on syksyllä mun osoite jälleen Helsingin suunnalla. Tarkoitus on siis kyllä, muuttaa takaisin tänne, ja palata sinne mistä lähdin. Kotiin<3 Mutta sen näkee sitte mitä tapahtuu, kevät vielä aikaa päättää mitä teen :)

Joka tapauksessa kaikki asiat mitä tässä nyt on tapahtunu (ei niistä sen enempää, tietäkööt jotka tietää, muille ei kerrota) oon alkanut kaipaamaan kotiin ja se saa mut tekemään niitä päätöksiä mitä oon nyt ajatellu että tekisin. Nekin kyllä on vielä suunnittelu- ja haaveiluasteella, mutta silti. Tuntuu päivä päivältä enemmän että niin paljon kuin mä siihen halusinkin ja haluankin uskoa, mä en ehkä sittenkään kuulu Seinäjoelle, vaan kaipaan ehkä sittenkin enemmän sitä ihmisvilinää ja meteliä, mistä aiemmin niin paljon valitin.

Joo, tiedän, tietyt ihmiset saattaa ajatella että "noni, mitä mä sanoin! ei siellä kukaan halua asua!" Niille voisin sanoa että kyllä, kyllä siellä haluaa asua, en mä muuten olis jaksanut tätä melkeen kahta vuotta viettää siellä. Ei sille kuitenkaan voi mitään että veri vetää sinne, mistä on kotoisin ja täällä kuitenkin pääsee äidin helmoihin ja hoiviin jos on paha mieli. Eikä mulle tule koskaan tulemaan sitä "perus pääkaupunkiseutulaisen asennetta" että kehä 3:n ulkopuolella ei olis elämää. Siellä sitä muuten riittää vaikka muille jakaa, jos ette usko, niin menkää käymään jossain muualla kuin pk-seudulla. Siellä oppii ja paljon.

Mulla ei ole Seinäjoesta siis mitään pahaa sanottavaa, enkä todellakaan jäisi muistelemaan pahalla niitä asioita mitä siellä on tapahtunut, koska menneisyyteen ei voi kuitenkaan enää vaikuttaa millään lailla. Mulle on vaan tullut semmonen olo että ehkä se ei sittenkään ole se mitä haluan. Ja ikinä en tule myöskään unohtamaan niitä ihmisiä, jotka oon siellä tavannut ja keiden kanssa ollaan mellestetty ympäri kyliä aiheuttamassa pahennusta ja helvetin hyviä muistoja. Rakkaita ihmisiä tulis jäämään taakse, mutta oon saanut jo monta lupausta siitä että mut majotettaisiin jos tulisin joskus piipahtamaan siellä. Ja niin meinaan ehdottomasti tehdä jos sattuu käymään niin että tää mun suunnittelu ja haaveilu pääsee toteutusasteelle. Mutta siitä ei vielä tiedä.

Oon onnellinen siitä että oon kokenu tän kaiken mitä oon, ja saanu samalla koottua itselleni monen monta kourallista hyviä muistoja ja maailman parhaita kavereita, joiden kanssa on aina kivaa :) Yks juttu kans mikä tekee mut onnelliseks, on se, että uskalsin lähteä 16-vuotiaana kokeilemaan siipiäni muualle, uuteen kaupunkiin, yksin, aloittaa koulun uudessa paikassa "erilaisena" ihmisenä, semmosena, joka ei tiedä joitain tiettyjä murteen sanoja tai kulttuuristakaan mitään, mutta silti sopeutua porukkaan ja saada uusia kavereita. Käsi ylös, kenellä olis ollu pokkaa heti koulun jälkeen jättää kaikki vanha taakse ja aloittaa uus elämä semmosessa paikassa, josta kaikki kyseli opoa myöten, että "no mitä sä nyt tommosia mietit, niin kauas, eihän siellä oo mitään?" ja silti vaan rohkaista mielensä ja lähteä. Todistaa kaikkien luulot vääriks että ei pärjää. Pystyä olla onnellinen siellä missä kukaan aiemmista kavereista ei uskonu sen olevan mahdollista. Tuskin kovinkaan moni... Mä kuitenkin pystyin siihen ja oon ehdottoman tyytyväinen siitä, että oon tehnyt sen valinnan että "en sulaudu massaan vaan teen mitä mieli sanoo". Ja olin rohkea.

Jäämme seuraamaan tilannetta
<3: Mia

ps. I will never let her know how much I've cried and done for her...